”Meidän peli” on voittava pelityyli poliittisessa päätöksenteossakin

Kuuntelin muutama vuosi takaperin eräässä koulutustilaisuudessa Jukka Jalosta. Hän kertoi tarinaa siitä, mikä tekee joukkueesta voittavan joukkueen? Vaikutuin jo silloin hänen humaanista otteestaan valmentamiseen ja erityisesti humaanista asenteesta elämään. 

Asenteesta paistoi vahvasti läpi toista ihmistä arvostava ja kunnioittava asenne. Se, että tiedostetaan voittavan joukkueen olevan aina osiensa summa. Kukaan ei saavuta joukkuelajissa yksin voittoa vaan se edellyttää yhteistyötä. Sitä, että ymmärretään päämäärän olevan yhteinen ja tuetaan toinen toistamme saavuttamaan se yhdessä.

Tämä ajatus muistui mieleeni kun törmäsin tällä viikolla Jalosen ajatukseen sosiaalisessa mediassa.  ”Meidän pitäisi ihan kaikkien sisäistää se, että yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaa. Se kaikki mitä annat muille, tulee sulle jossakin kohtaa takaisin.” 

Olipa laji jääkiekko tai kaupungin päätöksenteko, sama ajatus sopii mielestäni myös Hämeenlinnan tulevaan menestystarinaan. Siihen tarvitaan meitä kaikkia ja nyt kun olemme saaneet kaupunkiin uuden innovatiivisen kaupunginjohtajan, tulisi kaikkien tulevaan valtuustoon valittujen valtuutettujen pyrkiä ponnistelemaan Hämeenlinnan elinvoiman ja vetovoiman eteen yhdessä kaupunginjohdon ja eri poliittisten ryhmien kesken. Se ei tapahdu vastakkainasettelulla vaan yhteistyöllä ja luottamuksella.

Hämeenlinna ansaitsee päättäjät, jotka haluavat aidosti keskittyä työssään Hämeenlinnan ja hämeenlinnalaisten asioihin. Hämeenlinnan poliitisessa päätöksessä pitää pelata ”Meidän peliä”. Sellaista yhteistyöhön pyrkivää peliä, missä ei kampiteta joukkuetoveria vaan tuetaan ja tuodaan oma osaaminen kaverin osaamisen rinnalle. Tällainen pelityyli on voittava pelityyli ja sitä Hämeenlinna tarvitsee menestyäkseen kaupunkien menestystaisteluissa. 

Anne Laatikainen

kuntavaltuutettu ja kuntavaaliehdokas (sd.)

  muutama vuosi takaperin eräässä koulutustilaisuudessa Jukka Jalosta. Hän kertoi tarinaa siitä, mikä tekee joukkueesta voittavan joukkueen? Vaikutuin jo silloin hänen humaanista otteestaan valmentamiseen ja erityisesti humaanista asenteesta elämään.  

Asenteesta paistoi vahvasti läpi toista ihmistä arvostava ja kunnioittava asenne. Se, että tiedostetaan voittavan joukkueen olevan aina osiensa summa. Kukaan ei saavuta joukkuelajissa yksin voittoa vaan se edellyttää yhteistyötä. Sitä, että ymmärretään päämäärän olevan yhteinen ja tuetaan toinen toistamme saavuttamaan se yhdessä. 

Tämä ajatus muistui mieleeni kun törmäsin tällä viikolla Jalosen ajatukseen sosiaalisessa mediassa.  ”Meidän pitäisi ihan kaikkien sisäistää se, että yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaa. Se kaikki mitä annat muille, tulee sulle jossakin kohtaa takaisin.”  

Olipa laji jääkiekko tai kaupungin päätöksenteko, sama ajatus sopii mielestäni myös Hämeenlinnan tulevaan menestystarinaan. Siihen tarvitaan meitä kaikkia ja nyt kun olemme saaneet kaupunkiin uuden innovatiivisen kaupunginjohtajan, tulisi kaikkien tulevaan valtuustoon valittujen valtuutettujen pyrkiä ponnistelemaan Hämeenlinnan elinvoiman ja vetovoiman eteen yhdessä kaupunginjohdon ja eri poliittisten ryhmien kesken. Se ei tapahdu vastakkainasettelulla vaan yhteistyöllä ja luottamuksella. 

Hämeenlinna ansaitsee päättäjät, jotka haluavat aidosti keskittyä työssään Hämeenlinnan ja hämeenlinnalaisten asioihin. Hämeenlinnan poliittisessa päätöksessä pitää pelata ”Meidän peliä”.

Sellaista, yhteistyöhön pyrkivää, peliä, missä ei kampiteta eri ketjujen joukkuetovereita vaan tuetaan omalla osaamisella parhaan mahdollisen lopputuloksen syntymistä.

Tällainen pelityyli on voittava pelityyli ja sitä Hämeenlinna tarvitsee menestyäkseen kaupunkien menestystaisteluissa.  