tiistai 30. huhtikuuta 2019

Ensimmäinen vappupuheeni 1.5.2019


Hyvät ystävät, toverit
Tämä on ensimmäinen vappupuheeni. On kunnia saada puhua tämä ensimmäinen poliittinen puhe täällä Idänpäässä, punaisten muistomerkillä. Puhetta kirjoittaessani liikutuin monta kertaa. Sata vuotta sitten tällä paikalla kävivät suremassa äidit poikiaan, tyttäriään ja miehiään sekä lapset vanhempiaan. Mikä onkaan vanhemmalle pahempi kohtalo kuin oman lapsen menetys tai lapselle oman vanhempansa menettäminen?

Sota on kamala asia jo itsessään, mutta kun se tapahtuu maan sisäisenä, siitä toipuminen vie aikaa. Hävinneille sota ja sen jälkeinen aika oli vaiettua aikaa. Sodasta ei uskallettu puhua eikä oikein pystyttykään puhumaan vuosikausiin ja vielä näinä päivinäkin sisällissodan arvet ovat löydettävissä niissä tilanteissa kun historia tulee ajankohtaiseksi.

Me suomalaiset olemme kuitenkin pystyneet kansana kokoamaan itsemme ja ottamaan tämänkin traagisen tapahtumamme kansakuntamme vahvuudeksi. Sisällissota muistuttaa meitä siitä, mitä tapahtuu kun kansan hyvinvoinnista ei huolehdita tasapuolisesti ja ajaudumme yhä suurempaan eriarvoisuuteen.

Paleface laulaa Laulussa sisällissodasta ”Emme tarvitse riidankylväjää vaan tarvitsemme rauhanlietsojia”.

Rauha on asia, jonka eteen on tehtävä työtä, aina. Tarvitsemme rauhanlietsojia joka päivä kaikkialla missä toimimme.

Millainen on rauhanlietsoja? Hän on henkilö, joka ennakoi tilanteita ja pyrkii kaikissa tilanteissa ratkaisemaan asioita ristiriidattomasti. Rauhanlietsoja ei pyri saamaan läpi omaa näkemystään, vaan hän on onnistunut kun lopputuloksena vaikeissakin tilanteissa on kompromissi, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja johon kaikki voivat sitoutua.

Ajatus kompromissista ja kaikille osapuolille parhaan ratkaisun löytämisestä on erittäin ajankohtainen nyt, keväällä 2019, kun maassamme haetaan parasta vaihtoehtoa uudelle hallitukselle. Vaalin tulos oli historiallisen tasainen ja tästä syystä hallituksen muodostaminen erilaisten arvomaailmojen ja poliittisten tavoitteiden kesken on tänä vuonna erityisen haastavaa.

Millainen laulu nyt lauletaan? Miltä Suomi näyttää kun kauempaa katsotaan?  Mitä näkyy kun silmät aukaistaan?

Elämme täällä Suomessa, kuten koko maailmassa, tilanteessa, jossa kansa on  jakautumassa eri leireihin.  Vallalla on ajatus meistä ja heistä. Ja siitä, että jos jotain autetaan se on minulta itseltäni pois. Näinhän ei tietenkään ole. Apua tarvitsevalle pitää ojentaa käsi, sillä koskaan ei voi tietää milloin itse on avun tarpeessa.

On pelottavaa huomata historian ilmiöiden todella toistuvan. Meidän on todella opittava menneisyydestä. Historiassa tehtyjä virheitä ei pidä toistaa vaan on silmät on todellakin aukaistava ja on uskallettava rohkeasti puolustaa niitä asioita, jotka kokee tärkeäksi. Sivistyneessä yhteiskunnassa pidetään kaikki mukana.

Sata vuotta sitten Suomessa elettiin sisällissodan runtelemassa maassa. Kansa näki nälkää ja vankileireillä kuoli tuhansia punaisia tauteihin ja nälkään. Jollekin punavangille kohtalona oli tulla teloitetuksi.

Hämeenlinnassa menehtyi sisällisodan aikana yli 2800 punaista. Heistä yli 2000 kuoli leireillä. Enimmillään leireillä oli yli 10 000 vankia. He kuolivat arvostamansa asian vuoksi. He kuolivat puolustaessaan oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Näin reilu sata vuotta myöhemmin lohtuna toimii edelleen vanhan työväenlaulun säe:

”Älä itke äiti kadonnutta poikaasi.

Vaikka sulta riistetty on ainoo turvasi.

Niin huoles heitä, murhees peitä kaikki unholaan

ja oota kunnes iäisyydes tavataan.”
Pidetään ihmisyyden arvo aina korkealla, sillä vain sillä, että arvostaa elämää ja rauhaa, on merkitystä.



 

Vapauden, demokratian ja eurooppalaisen tulevaisuuden puolesta

Viimeisen viikon tapahtumat Euroopassa ovat olleet karmivaa seurattavaa. Suursota on käsillä jos tilannetta ei saada pysäytettyä. Nyt jos ko...