Suomi
viettää syntymäpäiväänsä joulukuun kuudentena päivänä. Päivän juhlallisuudet
alkavat kaikkialla Suomessa aamulla erilaisilla tilaisuuksilla; lipun nostolla,
kunniakäynneillä sankarihaudoilla, juhlajumalapalveluksilla, puolustusvoimien
paraatilla ja huipentuu illalla Presidentin linnan juhlavastaanottoon. Tämä
perinne on ollut käytössä vuodesta 1919 lähtien. Koko Suomi seuraa Linnan
juhlien kättelyä ja itse juhlaa televisioidussa suorassa lähetyksessä.
Kutsu Linnan juhliin on suuri kunnia ja joka vuosi juhlissa on myös
ensi kertaa kutsuttuja ihan tavallisia suomalaisia. Tänä vuonna teemana on
sivistys ja juhlavieraissa on paljon oppilaitosten henkilökuntaa.
Tänään me juhlimme omassa koulussamme Suomen itsenäisyyttä. Mitä itsenäisyys oikein
tarkoittaa? Itselle ensimmäisenä tulee mieleen vapaus. Vapaus päättää omista
asioistaan. Suomi ei ole ollut aina itsenäinen vaan joku toinen valtio
Venäjä tai Ruotsi ovat päättäneet meidän suomalaistenkin asioista.
Kun saimme itsenäisyyden 1917 eli 108 vuotta sitten, halusimme todella saada
itsellemme oikeiden vapaasti ratkaista omat asiamme ja olemme osanneet arvostaa
tätä siitä asti.
Suomi on tänään vapaa maa. Vapaus tarkoittaa, että me saamme
oppia, ajatella ja kasvaa omana itsenämme. Saamme unelmoida suuria unelmia ja
valita oman polkumme. Tämä on lahja, jonka monet sukupolvet ennen meitä ovat
meille mahdollistaneet.
Toinen suuri lahja on rauha. Suomessa voimme elää ilman pelkoa,
käydä koulua turvallisessa ympäristössä ja suunnitella huomista luottavaisin
mielin. Rauha ei ole itsestäänselvyys, ja siksi meidän tulee vaalia sitä joka
päivä – teoilla, jotka rakentavat hyvää.
Rauha ja vapaus säilyvät vain,
jos osaamme toimia yhdessä ja tämä onkin kolmas tärkeä itsenäisyyttä vahvistava
arvo. Yhteistyö on sitä, että kuuntelemme toisiamme, autamme, emme jätä ketään
yksin ja muistamme, että jokainen meistä on tärkeä osa tätä yhteisöä. Kun
toimimme yhdessä, olemme vahvempia kuin kukaan meistä yksin.
Vapauteen
ja itsenäisyyteen liittyy aina myös vastuu. Meillä jokaisella – lapsella, nuorella ja
aikuisella – on oma osuutensa siinä, millainen Suomi on huomenna. Vastuu näkyy
pieninä tekoina: ystävällisyytenä, rehellisyytenä, ympäristöstä huolehtimisena
ja haluna tehdä oikein, vaikka se olisi välillä vaikeaa.
Kun
katsomme ympärillemme, näemme Suomen; kauniin ja puhtaan luonnon, kehittyvän ja
sivistyneen yhteiskunnan ja monessa asiassa edelläkävijänä toimineen valtion.
Tästä maineesta ja roolimallista meidän on pidettävä kiinni tulevaisuudessakin ja se edellyttää sitä, että teemme itsenäisyyden
perustana olevien arvojen mukaista työtä. Olemme rohkeita, vastuullisia ja
yhteistyöhön pyrkiviä kansalaisia. Ne määrittävät pitkälle millaisena tämä maa
pysyy ja millaiseksi se kasvaa.
Näin
itsenäisyyspäivän aattona me haluamme kiittää heitä, jotka rakensivat tämän
maan. Ja me haluamme ja lupaamme jatkaa heidän työtään: vaalia vapautta, suojella rauhaa, tehdä yhteistyötä ja kantaa
vastuuta.
Onnea Suomi 108 vuotta ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Puhe Hämeenlinnan Yhteiskoulun itsenäisyysjuhlassa 5.12.2025
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti