maanantai 10. joulukuuta 2018

Tärkeissä päätöksissä on hyvä olla mahdollisimman laaja pohja


Kannatin valtuustossa Kirsi Ojansuu-Kauniston muutosesitystä palveluverkkoa koskevien päätösten palauttamisesta valtuuston päätettäväksi. Valtuusto on oppikirjoissakin määritelty kunnan ylimmäksi päätöksenteon elimeksi ja se rooli sillä pitää ollakin. Oman valtuustokauteni alussa hämmästyin ja hämmennyin kun huomasin, että Hämeenlinnassa oli edellinen valtuusto valmistellut hallintosäännön, jolla oli siirretty valtuustolta päätösvaltaa pois kaupunginhallitukselle. Eräs toimittajakin kiinnitti asiaan huomiota ja totesi otsikossaan vajaa vuosi sitten, että ”onko valtuustolta pöllitty valta pois?” Siltä se on hieman tuntunut. Varsin moniin asioihin ei enää valtuustokeskustelulla ole ollut vaikutusta. Minusta valtuuston kokouksessa täytyisi olla todellisia, aitoja, päätöksiin tähtääviä keskusteluita, ei vain kaupunginhallituksen päätösten toteamista. 

Sivistys- ja hyvinvointitoimiala on tulevaisuudessa kaupungin suurin ja merkittävin toimiala. Se on myös toimiala, jotka koskettaa suurinta osaa kaupunkilaisista ja kiinnostaa kaupunkilaisia sekä herättää paljon intohimoja. Siksi näistä asioista päätettäessä on hyvä kuulla erilaisia näkemyksiä. Onhan päämääränä tehdä resurssiviisain ja tulevaisuuden kannalta kestävin ratkaisu. 

Puolueeni ja myös omat arvoni, solidaarisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, ovat demokraattisen päätöksenteon arvoja. Siksi oikeudentajuni sanoo, että myös pienemmillä ryhmillä on oikeus olla mukana kunnallisessa päätöksenteossa. Palveluverkkopäätökset ovat niitä päätöksiä, joissa valtuutettuja ei voi ohittaa.

Muutosesitys palveluverkkoa koskevan päätöksenteon palauttamisesta valtuustolle hyväksyttiin äänestyksessä. Oma demariryhmämme oli yksimielisesti Kirsi Ojansuu-Kauniston muutosesityksen takana. Hyvät esitykset saavat kannatusta yli puoluerajojen. Näin demokratia toimii parhaimmillaan.


Hämeenlinnan keskeinen sijainti on Hämeenlinnalle sekävalttikortti, että akilleen kantapää

Verkatehdas on Hämeenlinnan helmi. Kiitos niille päättäjille, jotka veivät tämän hankkeen maaliin. Hämeenlinna olisi varsin eri kaupunki ilm...