maanantai 7. kesäkuuta 2021

Puheeni Hämeenlinnan uuden kaupunginjohtajan valinnan yhteydessä 7.6.2021

 


Kaupunginjohtaja on kaupungin kasvot. Se, miten hän onnistuu viestinnällään ja läsnäolollaan muodostamaan kuvan itsestään yhtenä kaupunkilaisista, on merkityksellistä. Haluaako hän jakaa arjen ja juhlan tilanteita kaupunkilaisten kanssa? Haluaako hän kuulla kaupunkilaisen viestin henkilökohtaisesti? Haluaako hän visioida kaupunkilaisen kanssa yhdessä Hämeenlinnan tulevaisuuteen? Hyödyntääkö hän monipuolisesti viestinnän ja kohtaamisen eri kanavia? Tämä asenne ratkaisee osittain, miten hän onnistuu tehtävässään?

 

Oman kaupungin asukkaiden kohtaaminen ja kuuleminen on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on huolehtia kaupungin elinvoiman ja vetovoiman jatkuvuudesta tänä aikana kun kaupungit kisaavat selvitymistaistelussaan asukkaista ja  yrityksistä. Kaupunginjohtajalla on oltava osaamista ja näkemystä sekä rohkeutta saada omia tavoitteitaan läpi valtakunnallisissa verkostoissa.  Aktiivisuus ja osallisuus, näissä verkostoissa, joissa päätetään aluepoliittisista linjauksista esimerkiksi Suomi-radan linjasta, on äärimmäisen tärkeää Hämeenlinnan kaltaiselle pienelle mutta keskeisellä sijainnilla olevalle kaupungille. Kaupunginjohtajan kasvojen on siten oltava tutut myös kaupungin ulkopuolella asuville toimijoille.

 

Hämeenlinna haki kaupunginjohtajakseen rohkeaa, kokenutta, viisasta ja innostavaa kaupunginjohtajaa, joka hurmaisi meidät kaupunkilaiset. Näiden kevyempien mutta tärkeiden ominaisuuksien lisäksi haussa oli tietysti rautainen alan ammattilainen, jolla olisi näkemystä ja osaamista niin taloudesta, kehittämisestä kuin kaupunkilaisten  hyvinvoinnista.

 

Nyt olemme loppusuoralla ja valittavana ovat nämä kaksi tasavahvaa kandidaattia. Molemmat tulevat olemaan erittäin hyviä kaupunginjohtajia. Verkatehtaan haastattelun perusteella heidät molemmat määriteltiin eräänlaisiksi sillanrakentajiksi. Kummankin henkilöstöjohtamisen ote tuntuu työntekijää kunnioittavalla ja kuuntelevalta. Kumpikin osaa ilmaista itseään useammalla kielellä ja kummaltakin löytyy laajoja verkostotyökumppanuuksia.  Arvomaailmassakaan ei löydy suuria painotuseroja. 

 

Ikä, sukupuoli, koulutus ja työtaustat ovat toki erilaiset mutta ne eivät varsinaisesti valintaan vaikuta. Ainakaan minulla. Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että tulipa valituksi kumpi tahansa, Hämeenlinnalle käy hyvin.  Tulevaisuus näyttää sitten, miten kaupunginjohtajan työtapa konkretisoituu teoiksi ja ”tuloksiksi”.

 

Olen saanut olla mukana kaupunginjohtajavalinnan ohjausryhmässä. Kiitän kaikki ryhmässä mukana olleita. Itselleni jäi prosessista sellainen kuva, että pystyimme toimimaan  avoimesti, toisiamme kuunnellen ja jokaisen mielipiteen huomioiden. Prosessi on mennyt tähän saakka todella tyylikkäästi. Nyt valtuutetut saavat ilmaista oman kantansa suljetussa lippuäänestyksessä. Onnittelut jo etukäteen valitulle kaupunginjohtajalle ja hyvää jatkoa toiseksi tulevalle. 

 

Anne Laatikainen

demarien ryhmyri

Ei ole sellaista pimeää, mitä minun hento käteni ei torjuisi


Kulunut lukuvuosi alkoi kevyemmissä tunnelmissa, mitä edellinen päättyi. Kesä 2020 oli pandemian suhteen helpottunut ja usko tilanteen normalisoitumiseen oli korkealla. Ohjeet kouluvuoden suunnitteluun olivat kuitenkin tiukat. Koulun toimintaa piti suunnitella huomioiden mahdolliset pandemiasta aiheutuvat rajoitukset. Teemapäivät, retket ja vierailut jäivät lukuvuoden alussa avoimeksi ja koska tilanne ei juurikaan parantunut, lukuvuotemme toiminta on pitkälti keskittynyt perusasioihin. 

Pienessä koulussamme yhteistyötä on tehty rinnakkaisluokan kanssa mutta koko koulua koskettavia tapahtumia olemme välttäneet. Olemme ottaneet ohjeet ja rajoitukset vakavasti ja pyrkineet parhaamme mukaan niitä noudattamaan.

Arvostan kaikkien asennetta tässä vaikeassa tilanteessa ja haluankin kiittää kaikkia yhteisestä ponnistelusta pandemian torjunnassa. Tämä on malliesimerkki siitä, miten yhteistyö kantaa ja miten kaikki lopulta hyötyvät, kun jokainen huolehtii vastuullisesti omasta käytöksestä.

Sama asenne auttaa myös siinä, miten turvalliseksi ja viihtyisäksi jokainen voi oman työ- ja opiskeluympäristönsä kokea. Vastuu itsestä ja muista koskettaa meitä kaikkia ja tätä asennetta on hyvä siirtää kiusaamisen vastaiseen toimintaan. 

Lukuvuotemme teema tänä vuonna on ollut Hyvän mielen koulu. Hyvän mielen koulussa kiinnitetään huomiota mielenterveyden hyvinvointiin ja siihen, miten näitä elämässä tarvittavia taitoja voidaan yhdessä harjoitella. Iittalan yhtenäiskoulun opettajat ovat olleet kehittämässä Mieli ry:n kanssa yhteistyössä Hyvän mielen taitomerkkiä. Kehittämistyössä mukana olleet opettajat palkittiin syksyllä tästä työstä Hämeenlinnan kaupungin kehittäjäpalkinnolla. Onnittelut vielä heille kerran tästä hienosta työstä

Hyvä mieli kuuluu kaikille ja erityisesti vaikeina aikoina on hyvä kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten itse voi ja miten kaveri voi sekä siihen, millä keinoilla omaa mieltään voi kohentaa? Hyvä mieli ja fiilis syntyvät onnistumisesta ja hyvistä vuorovaikutustilanteista. Kauniista sanoista, positiivisesta huomiosta, ilosta ja huumorista. Yleensä myönteisestä ilmapiiristä ja kannustuksesta. Usein aika tavallisista asioista eli meistä ihan jokainen pystyy näihin vaikuttamaan.

Tästä lukuvuodesta mieleen jäi yhteinen päivän avaus 2.luokan poikien kanssa. Huumori, vitsit ja hauskat jutut ovat aina tärkeitä mutta varsinkin tänä vuonna, kun elämässä on ollut paljon rajoituksia niistä saa energiaa. Ilo ja huumori kantaa mutta niin kantaa ystävyyskin. Ystävyyttä kannattaa arvostaa ja vaalia. Hyvä ystävä on aina tärkeä mutta erityisesti silloin ystävyyttä arvostaa kun ei itse jaksa. 

Koronaepidemian aikana esiin on noussut resilienssin käsite. Resilienssillä tarkoitetaan henkistä kapasiteettia, jonka avulla ihminen pystyy hyödyntämään niitä voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ylläpitävät hyvinvointia erilaisissa tilanteissa. Resilienssi mahdollistaa sen, että ihminen ei mene rikki tai murru jokaisesta vastoinkäymisestä, vaan pystyy palautumaan kuormittavista tilanteista ja jatkamaan elämäänsä. Poikkeukselliset, äkilliset olosuhteiden muutokset ja vaikeat tilanteet edellyttävät joustavuutta, uusien ratkaisujen ja ajatusmallien käyttöönottoa sekä toiveikkuutta. 

Mielenterveyttä tukee kyky kohdata vastoinkäymisiä ja sopeutua muutoksiin. Haluamme Iittalan yhtenäiskoulussa vahvistaa näitä taitoja ja siksi jatkamme myös ensi vuonna Hyvän mielen taitojen harjoittelua. Useilla luokilla tulee olemaan kerran viikossa Hyvän mielen taitojen tunti, jossa oman opettajan kanssa pureudutaan aiheisiin, joilla pyritään vaikuttamaan niin luokan ilmapiiriin, kaverisuhteisiin kuin myös yksilöllisiin keinoihin vahvistaa omaa jaksamistaan. 

Hyvät ysit

Yhdeksänvuotinen peruskoulunne on nyt päätösvaiheessa. Opintonne tulevat kuitenkin jatkumaan tästä eteenpäin, olettehan ensimmäinen sukupolvi jota 1.8.2021 voimaanastuva oppivelvollisuuden laajentuminen tulee koskemaan. Suomi tarvitsee teitä ja teidän osaamistanne ja siksi tämä uudistus on erittäin tarpeellinen ja tärkeä. Sivistykseen ja koulutukseen satsaaminen tulee maksamaan itsensä takaisin monin tavoin. 

Suomi on maailman kärkimaita koulutuksen ja osaamisen alueilla. Arvostakaa tätä ja näitä mahdollisuuksia mitä maamme teille tarjoaa. Maksuton koulutus on teko tasa-arvon puolesta ja sillä taataan, että jokaisella suomalaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään ja osaamistaan. Kulkea kohtia omia unelmia ja löytää itsestään ne vahvuudet, jotka tuottavat itselle iloa. Onnellinen elämä on se, mihin kannattaa elämässään tähdätä ja se mikä tuottaa elämään iloa ja onnen tunnetta, on meille jokaiselle yksilöllinen kokemus. 

Toivon teille elämään paljon onnistumisia ja iloa jokaisen arjen ja juhlan hetkeen. Luota itseesi ja muista, että pimeän jälkeen koittaa aina valoisampi aamu ja että ei ole sellaista pimeää, mistä ei löytyisi suuntaa kohti valoa. Ei yksin vaan yhdessä.

Hyvää kesää kaikille ja kiitos yhteisistä vuosista yseille. Menestystä elämään ja jatko-opintoihin. 

t. reksi

Rehtorin kevätjuhlapuhe Iittalan yhtenäiskoulussa 5.6. 2021

torstai 3. kesäkuuta 2021

Suvivirsi juhlistaa kesän ja luonnon juhlaa


 


Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen koulujen kevätjuhlasta?  Se on varmasti laulut, erilaiset ohjelmanumerot ja puheet, todistusten jakoa unohtamattakaan, mutta erityisesti yksi asia on itselleni merkityksellinen.

Jo sana kevätjuhla, saa mieleni hyräilemään tätä tuttua melodiaa.Tämä tunnemuistiini juurtunut asia on tietysti Suvivirsi. Mitä Suvivirsi minulle merkitsee? Suvivirsi on minulle juhlan, kesän ja keveyden symboli. Sen ensimmäiset säkeet, ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”, tuo mieleeni kesän, kukat ja luonnon vehreyden.

Suvivirsi on nimensä mukaisesti virsi mutta se on paljon muutakin. Sen alkuperä on ruotsalaisessa virressä vuodelta 1695 ja sen tausta taas on keskiaikaisessa eroottisessa runossa, jonka sanoitus ylistää kevään ihmettä ja runsautta sekä luonnon kauneutta.

Suvivirren suomentamisen aikaan Suomi oli juuri selvinnyt suurista nälkävuosista, kriisistä, jossa kolmannes suomalaisista oli menehtynyt nälkään ja erilaisiin kulkutauteihin. Suhteutettuna nykyiseen väkilukuun kuolleita olisi 1,5 miljoonaa.

Suvivirsi toi lohtua sen ajan ihmiselle. Kukat, auringonpaiste ja lämpö vei ihmisen ajatuksen uuteen parempaan aikaan. Tätä samaa lohtua ja lämpöä me tarvitsemme tänäkin keväänä ja siksi tällä virrellä, kesän alkamisen symbolina ja luonnon ylistyslauluna, on edelleen paikkansa myös koulujen kevätjuhlissa.

Me olemme eläneet Suomessa nyt reilun vuoden poikkeuksellisia aikoja. Suomi on selvinnyt tästä maailmaa nyt kurittavasta kulkutaudista huomattavasti vähäisemmin henkilömenetyksin kuin 326 vuotta aikaisemmin.

 

Ajat ovat erilaiset mutta se, että olemme nyt selvinneet vähäisin henkilövaurioin, on edellyttänyt vastuullista toimintaa meiltä jokaiselta. Sitä, että olemme ottaneet viranomaisten ohjeet ja suositukset vakavasti.

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Kuntavaalikärkeni 2021-2025




Hämeenlinnani on aktiivinen ja välittävä


Kuntavaalikaudella 2021-2025

Aktiivinen kaupunki:

Lapsiystävällisen kaupungin tulee panostaa lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviin hyvinvointipalveluihin, koulutukseen  ja vapaa-ajantoiminnan mahdollisuuksiin

 Sivistys  ja hyvinvointi on menestyksen ja kehityksen kärjessä pysymisen edellytys

Koulut ja päiväkodit tulee saada asianmukaiseen kuntoon joko peruskorjauksen tai uudisrakentamisen kautta.

Panostetaan koronan jälkihoitotyön.

 Aktiivisessa kaupungissa talous on tasapainossa ja se kiinnostaa myös investoimaan kuntaan

Taloudellisesti vakaa kaupunki on myös vetovoimainen ja vetovoimainen kiinnostaa yrityksiä investoimaan yrityksiä kuntaan.

 Rakenteellisten uudistusten on tuotava taloudellisten säästöjen mukana myös laadukkaampia palveluja.

Aktiivisessa kaupungissa päätöksenteon valmistelu on ennakoivaa, kaupunkilaisia osallistavaa ja tulevaisuuden tarpeet sekä ympäristöä huomioonottavaa.

Vastuullinen päätöksenteko edellyttää yhteistyötä, niin eri puolueiden kuin myös päättäjien ja asukkaiden sekä päättäjien ja virkamiesten kesken.

Aktiivinen rooli omassa tehtävässä on kaikkia koskeva edellytys. Hämeenlinnassa se tarkoittaa sitä, että niin valtakunnallisissa kuin myös paikallisissa yhteistyöfoorumeissa on oltava hereillä ja tuotava Hämeenlinnan ja hämeenlinnalaisten ääni ja toiveet kuuluville.

Tärkeät foorumit, missä Hämeenlinnan pitää jatkossakin olla mukana, liittyvät niin ratalinjauksiin, More -alueen yritystoiminnan edellytysten houkuttelevuuteen, matkailuun ja tietysti Assi-sairaalahankkeen edistämiseen.

Keskustan vetovoimaa on saatava kasvuun mm.suunnitteilla olevien rakennushankkeiden etenemisellä

Hämeenlinnan myönteisen imagon ja vetovoimaisuuden ylläpitäminen sekä lisääminen on meidän kaikkien tehtävä.

Me tarvitsemme Hämeenlinnaan asukkaita. Muuttovoitto on meidän etumme.


 Välittävä kaupunki:

Välittävä kaupunki ymmärtää ja huomioi päätöstensä vaikutukset

Poliittisten päättäjien on ymmärrettävä päätöstensä vaikutukset ja siksi kyky empatiaan, toisen asemaan asettumiseen, on päättäjälle tärkeä. Näin päätöksiin tulee mukaan inhimillisyyttä.

Välittävässä kunnassa huolehditaan ikäihmisten hoivan laadusta ja saatavuudesta.

Kaikessa päätöksenteossa huomioidaan niiden ympäristövaikutukset.

Kaupunki tukee koronan jälkeisessä maailmassa oman kaupunkinsa kulttuuritoimintaa sekä liikuntaseuroja. Me kaupunkilaiset ostamme kausikortteja ja osallistumme aktiivisesti oman kaupunkimme urheilu- ja kulttuuritapahtumiin

Kaupunkilaisia kannustetaan liikkumaan huolehtimalla ulkoliikuntapaikkojen kunnosta ja kiinnostavuudesta.

 Pyöräilyn edistämiseksi on saatava pyörätiet asianmukaiseen kuntoon ja joukkoliikenteen linjat toimiviksi.




Miksi olen kuntapolitiikassa ja mitä pidän tärkeänä?


 

Politiikassa ja ihmisten johtamisessa pätevät samat ajatukset. Pitää olla sinut itsensä kanssa. Toimia eri rooleissa aidosti ja avoimesti omana itsenään ja tehdä tekoja, joiden päämäärä on hyvä. Kokonaisuus on aina otettava huomioon ja se ettei tehdä päätöksiä, joilla vahingoitetaan heikompaa. Minä yritän toimia eri rooleissani siten, että niin yksilön kuin kokonaisuuden kannalta tulee tehtyä järkeviä hyviä tekoja. Tässä työssä ei pärjää yksin vaan tarvitaan kumppaneita ja yhteistyötä. 

Demokratia on minulle tärkeä asia. Demokratiassa kansa saa äänensä kuuluville oman ehdokkaansa kautta. Olen mukana kuntapolitiikassa tästä syystä. Minulla on aikaa, osaamista, yhden kauden mittainen kokemus ja myös sydäntä siihen työhön, mitä yhteisten asioiden hoitaminen vaatii.

Hyvinvointivaltio ja demokratia antavat hyvälle elämälle tuen ja turvan. Hyvinvointivaltiossa turvataan tasa-arvoiset peruspalvelut kaikille kansalaisille. Hämeenlinnassa haluan omassa poliittisessa työssäni huomioida myös heidän äänen, jotka eivät sitä itse pysty tuottamaan. Päätöksen tekeminen ei voi olla vain vahvojen päätöksiä. 

Aktiivisessa kaupungissa päätöksenteon valmistelu on ennakoivaa, kaupunkilaisia osallistavaa ja tulevaisuuden tarpeet sekä ympäristöä huomioonottavaa.  Poliittisten päättäjien on ymmärrettävä päätöstensä vaikutukset ja siksi kyky empatiaan, toisen asemaan asettumiseen, on päättäjälle tärkeä.

Hämeenlinna on lapsiystävällinen kaupunki ja se tulee näkyä päätöksenteossa lapsiin panostuksilla. Lasten palvelut ja tilat tulee olla turvallisia ja asianmukaisia. Ryhmäkoot niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessa on oltava sellaiset, joissa jokainen lapsi tulee huomioiduksi. Lapsiystävällinen kaupunki panostaa myös lasten ja nuorten vapaa-ajanpalveluihin sekä harrastusmahdollisuuksiin.

Vakaa talous on kaupungin menestymisen mittari. Seuraavan valtuustokauden tärkeä tavoite on pitää talous tasapainoisena. Lisäksi seuraavalla valtuustokaudella tehtävänä on panostaa niihin toimiin, joilla koronakriisin jälkiä korjataan.

Haluan, että kaupungin ote kehittämiseen on aktiivinen. Haluan omalla poliittisella toiminnallani edistää Hämeenlinnan elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta työskentely-ja asuinkaupunkina. Hämeenlinnan tulee olla aktiivinen tulevaisuuteen suuntautuvissa investoinneissa ja valtakunnallisissa hankkeissa, jotka koskettavat Hämeenlinnaa. 

Edistän päätöksenteossa yrittämisen mahdollisuuksia Hämeenlinnassa ja myös monimuotoisia asumisen mahdollisuuksia. Pääradan on kuljettava jatkossakin Hämeenlinnan kautta. Elinvoimaa lisäävien hankkeiden eteneminen on tärkeää.

Hämeenlinna on vehreä ja turvallinen kaupunki, jossa arjen palvelut ovat helposti saavutettavissa. Omassa poliittisessa työssä haluan vahvistaa näitä ja edistää hankkeita, joissa lisätään kaupunkilaisten mahdollisuuksia nauttia lähiympäristön tarjoamista liikunta-ja ulkoilumahdollisuuksista. 

Hiilineutraalissa Hämeenlinnassa tehdään myös valintoja ihmisten arjessa, asumisen, kierrätyksen ja liikkumisen muodossa. Pyöräilyverkostojen rakentaminen tätä päivää vastaaviksi ja turvallisiksi reiteiksi on tarpeen. Joukkoliikenteen linjojen pitää palvella kaupunkilaisia niin, että joukkoliikenne koetaan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi liikkumisen välineenä.

Kaupunki, jossa tapahtuu, on vetovoimainen. Hämeenlinnassa tulee tukea paikallista kulttuuritoimintaa ja urheilutoimintaa. Varsinkin koronan jälkeen niin kulttuuri kuin urheilutoimittajien tarvitsee tukea niin kaupungilta kuin myös meiltä jokaiselta kaupunkilaiselta. Osallistukaamme tapahtumiin ja ostakaamme kausikortteja, niin HPK:n peleihin, teatteriin, Verkatehtaan konsertteihin, kuin myös pienempien paikallisten toimijoiden tapahtumiin. Elävyys ja aktiivisuus lähtee myös meistä kaupunkilaisista.

 

Sydämeni on vasemmalle kallellaan ja se on sykkivä, lämmin ja punainen♥️

Nro 193 ehdolla valtuustoon

" Hämeenlinnani on aktiivinen ja välittävä". 

Aktiivisessa kaupungissa päätöksenteon valmistelu on ennakoivaa, kaupunkilaisia osallistavaa ja tulevaisuuden tarpeet sekä ympäristöä huomioonottavaa. Vastuullinen päätöksenteko edellyttää yhteistyötä, niin eri puolueiden kuin myös päättäjien ja asukkaiden sekä päättäjien ja virkamiesten kesken. Aktiivinen rooli omassa tehtävässä on kaikkia koskeva edellytys. Hämeenlinnassa se tarkoittaa sitä, että niin valtakunnallisissa kuin myös paikallisissa yhteistyöfoorumeissa on oltava hereillä ja tuotava Hämeenlinnan ja hämeenlinnalaisten ääni ja toiveet kuuluville.

Tärkeät foorumit, missä Hämeenlinnan pitää jatkossakin olla mukana, liittyvät niin ratalinjauksiin, More -alueen yritystoiminnan edellytysten houkuttelevuuteen, matkailuun ja tietysti Assi-sairaalahankkeen edistämiseen. Ylipäänsä Hämeenlinnan myönteisen imagon ja vetovoimaisuuden ylläpitäminen sekä lisääminen on meidän kaikkien tehtävä. Me tarvitsemme Hämeenlinnaan asukkaita. Muuttovoitto on meidän etumme.

Kaupungin talouden tasapainosta huolehtiminen on päättäjälle tärkeä tavoite. Kuntaa ei voi ajaa kriisikunnaksi holtittomalla taloudenpidolla ja siksi virkamiesten on valmisteltava ennakoivasti ja osallistavasti päätöksiä, joilla haetaan rakenteiden uudistamista. Rakenteellisten uudistusten on tuotava taloudellisten säästöjen mukana myös laadukkaampia palveluja. 

Kuntapoliitikolle on tärkeää hahmottaa kokonaisuuksia ja hänellä tulee olla ymmärrystä kaupungin taloudesta. Realismia, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että päätökset olisivat ristiriidassa asukkaan hyvän kanssa.

Poliittisten päättäjien on ymmärrettävä päätöstensä vaikutukset ja siksi kyky empatiaan, toisen asemaan asettumiseen, on päättäjälle tärkeä. Näin päätöksiin tulee mukaan inhimillisyyttä.  Välittäminen tarkoittaa, että kaupungin päätöksenteossa osataan huomioida asukkaat. 

Koronan jäljiltä kaikki yhteiskunnan toiminnan osa-alueet, kouluista ja yrityksistä, kulttuurielämään ja liikuntaseuroihin, kaipaavat tukea ja toimenpiteitä. Lasten ja nuorten koulupudokkuus ja etäopetuksesta aiheutuneiden osaamisvajeiden paikkaamiseen sekä perheiden hyvinvointihaasteiden tukemiseen pitää satsata. Tarvitaan sekä korjaavia että ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.

Lapsiystävällinen kaupunki ymmärtää panostaa lapsiin ja nuoriin ja varmistaa samalla, että tulevaisuudessa myös meistä pidetään huolta. Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän kaikkien asia. 


torstai 13. toukokuuta 2021

Oma etu vai yhteinen hyvä?



Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Siellä näkyy samoja ilmiöitä kuin yhteiskunnassa yleensä. Kun suuri joukko ihmisiä on yhdessä, täytyy sopia yhteisistä pelisäännöistä.  Koulussa pelisäännöt koskevat tapaa, miten olemme toinen toistemme seurassa, miten noudatamme aikatauluja, miten pidämme huolta toimintaympäristöstämme ja miten ylipäänsä huomioimme toinen toisemme. Säännöt on laadittu yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi ja niiden taustalla on aina yhteinen etu. 

Yhteiskunnassa laajemmin yleistä turvallisuutta koskevat säännöt on kirjattu lakiin. Sääntöjen ja lakien noudattamista edellytetään kaikilta ja niiden noudattamatta jättämistä myös valvotaan ja noudattamatta jättämisestä seuraa rangaistuksia. Usein annetaan kuitenkin  mieluummin suosituksia kuin määräyksiä koska valvonnan organisointiin kuluisi kohtuuttomasti resursseja. On myös ajateltu ettei sivistysvaltiossa tarvita niin paljon sääntöjä ja valvontaa  kun voidaan luottaa sivistyneen ihmisen omaan ajatteluun.  Vai voidaanko?  

Kulunut pandemiavuosi on tuonut useita surullisia esimerkkejä siitä, että terveysviranomaisten vahvoista suosituksista huolimatta jotkut ovat katsoneet oikeudekseen toimia mieluummin omaan harkintaan nojautuen ja omaan napaan tuijottaen kuin huomioida tilanteen vakavuuden edellyttämä yhteinen etu. Useimmissa tapauksissa on näkynyt selkeästi myös se, ettei tunnuta edes ymmärtävän, mistä koko pandemiassa on kyse?  

Omapäinen, vastuuton toiminta, on kolahtanut myös omaan nilkkaan mutta valitettavan paljon myös ulkopuolisia on joutunut kärsimään tästä ajattelemattomasta itsekkäästä toiminnasta.  

Pandemiasuositusten pitäisi olla vuodessa jo varsin hyvin sisäistetty. On hämmentävää ettei kokonaiskuvaa pandemian leviämisen estämiseksi hahmoteta. Väsyminen rajoituksiin on  ymmärrettävää, mutta kaikkien etu edellyttää sitä, että nyt toimitaan vastuullisesti ja noudatetaan ohjeita. Näin toimien saadaan tartunnat laskemaan niin, että kesällä elämämme on vapaampaa ja voimme nauttia toinen toisemme kohtaamisesta. Ravintolat ja pienemmät tapahtumat saavat laajemmat mahdollisuudet  toimintaansa ja ylipäänsä yhteiskuntamme toimintaedellytykset pääsevät  palautumaan normaaliksi. 

Koulussa me jatkamme varmasti sääntöjen kyseenalaistamisen lähitaisteluja. Se oikeus nuorisolle sallittakoon mutta meidän aikuisten toiminta tulee olla vastuullista. Sooloilun ja rajoitusten kyseenalaistamisen aika ei ole nyt. Eikä ylipäänsä tässä asiassa. Näytetään me aikuiset mallia siitä, miksi yhteiskunnassa on hyvä noudattaa ohjeita ja miten kannamme itse vastuun omasta käytöksestä. 

Those Were The Days My Friend - vaikka vuodet kuluvat ja elämä muuttuu, unelmat eivät oikeastaan katoa mihinkään – ne jäävät sydämeen ja kulkevat mukanamme.

Arvoisa juhlaväki, oppilaat, oppilaiden perheet ja koko koulun henkilökunta Non scholae sed vitae discimus – emme opiskele koulua, vaan e...