"Jos et haluu huomenna yllättyy miten Suomi hölmistyy. Muista koulun puolesta äänestää!"
Huhtikuiset vaalit ovat nimenomaan koulutusvaalit.
Kuntavaaliteesi 2 Sivistys
Sivistys on paras ase hölmistymistä vastaan. Sivistys on myös hyvinvoinnin ja rauhan tae. Siksi onkin tärkeää kunnallisella tasolla huomioida tasa-arvoiset mahdollisuudet laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, uuden opetussuunnitelman mukaiseen oppimiseen ja terveisiin oppimisympäristöihin.
Jokaisen hämeenlinnalaisen nuoren on saatava peruskoulun suoritettuaan jatko-opiskelupaikka lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Koulutustakuu on taattava jatkossakin. Se ei saa olla kulloisenkin hallituksen säästökohde.
Viime vaaleissa nykyiset hallituspuolueet kilvan lupailivat ettei koulutuksesta leikata. On ollut pöyristyttävää huomata, miten ilmeenkään värähtämättä koulutusleikkauksia on laitettu käytäntöön. Koulutusleikkaukset on kuin kaksiteräinen miekka. Hetkellinen helpotus taloudessa kääntyy tulevaisuudessa moninkertaiseksi kuluksi. Pitäis uskaltaa investoida lapsiin ja nuoriin. Huolehtia heidän hyvinvoinnistaan.
Olen työskennellyt koulumaailmassa miltei koko aikuisikäni. Historian opettajana, opona ja viimeiset 8,5 vuotta reksinä. Rehtoriaikanani Hämeenlinnassa on leikattu koulutuksesta. Nyt ollaan piikissä. Enää tämä sektori ei taivu leikkauksiin! Tuntijaossa ollaan jo minimissä.
Hämeenlinnalaiset opettajat ovat onnistuneet saavuttamaan minimilläkin kohtuullisen hyviä tuloksia. Tämä jos mikä kertoo venymisestä ja talkoohengestä. Mutta jossakin se on pussin pohjakin. Kohtuulliset työolosuhteet takaavat sen, että kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelee hyvinvoivia työntekijöitä.
Hyvinvoiva työntekijä edistää myös lapsen ja nuoren hyvinvointia. Lapsista ja nuorista on pidettävä huolta ja heidän oikeuksistaan. Se on meidän aikuisten velvollisuus. Äänestä koulun puolesta!
https://www.facebook.com/anne.laatikainen.9/posts/10155023610979700
Politiikassa ja ihmisten johtamisessa pätevät samat ajatukset. Pitää olla sinut itsensä kanssa. Toimia eri rooleissa aidosti ja avoimesti omana itsenään ja tehdä tekoja, joiden päämäärä on hyvä. Kokonaisuus on aina otettava huomioon ja se ettei tehdä päätöksiä, joilla vahingoitetaan heikompaa. Minä yritän toimia eri rooleissani siten, että niin yksilön kuin kokonaisuuden kannalta tulee tehtyä järkeviä hyviä tekoja. Tässä työssä ei pärjää yksin vaan tarvitaan kumppaneita ja yhteistyötä.
sunnuntai 21. tammikuuta 2018
Sivistys on paras ase hölmistymistä vastaan!

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Puhe Hämeenlinnan Yhteiskoulun itsenäisyysjuhlassa 5.12.2023
Hyvät oppilaat ja henkilökunta Kädessäni on vanha koulukirja, Lukemisto Suomen lapsille, Kotoisia tarinoita. Löysin tämän lapsena mummulas...

-
Veli-Antti Silpola kirjoitti omassa ” porinassaan” pitäjäkokousten ja paikallisten eri yhdistysten yhteistyön merkityksestä pitäjien asioi...
-
Hyvät oppilaat ja henkilökunta Kädessäni on vanha koulukirja, Lukemisto Suomen lapsille, Kotoisia tarinoita. Löysin tämän lapsena mummulas...
-
Hyvät kuulijat Tervetuloa Hämeenlinnan työväen yhteiseen vappuun! Kädessäni olevassani lipussa lukee PACE. Se on italiaa ja tarkoittaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti