torstai 3. kesäkuuta 2021

Suvivirsi juhlistaa kesän ja luonnon juhlaa


 


Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen koulujen kevätjuhlasta?  Se on varmasti laulut, erilaiset ohjelmanumerot ja puheet, todistusten jakoa unohtamattakaan, mutta erityisesti yksi asia on itselleni merkityksellinen.

Jo sana kevätjuhla, saa mieleni hyräilemään tätä tuttua melodiaa.Tämä tunnemuistiini juurtunut asia on tietysti Suvivirsi. Mitä Suvivirsi minulle merkitsee? Suvivirsi on minulle juhlan, kesän ja keveyden symboli. Sen ensimmäiset säkeet, ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”, tuo mieleeni kesän, kukat ja luonnon vehreyden.

Suvivirsi on nimensä mukaisesti virsi mutta se on paljon muutakin. Sen alkuperä on ruotsalaisessa virressä vuodelta 1695 ja sen tausta taas on keskiaikaisessa eroottisessa runossa, jonka sanoitus ylistää kevään ihmettä ja runsautta sekä luonnon kauneutta.

Suvivirren suomentamisen aikaan Suomi oli juuri selvinnyt suurista nälkävuosista, kriisistä, jossa kolmannes suomalaisista oli menehtynyt nälkään ja erilaisiin kulkutauteihin. Suhteutettuna nykyiseen väkilukuun kuolleita olisi 1,5 miljoonaa.

Suvivirsi toi lohtua sen ajan ihmiselle. Kukat, auringonpaiste ja lämpö vei ihmisen ajatuksen uuteen parempaan aikaan. Tätä samaa lohtua ja lämpöä me tarvitsemme tänäkin keväänä ja siksi tällä virrellä, kesän alkamisen symbolina ja luonnon ylistyslauluna, on edelleen paikkansa myös koulujen kevätjuhlissa.

Me olemme eläneet Suomessa nyt reilun vuoden poikkeuksellisia aikoja. Suomi on selvinnyt tästä maailmaa nyt kurittavasta kulkutaudista huomattavasti vähäisemmin henkilömenetyksin kuin 326 vuotta aikaisemmin.

 

Ajat ovat erilaiset mutta se, että olemme nyt selvinneet vähäisin henkilövaurioin, on edellyttänyt vastuullista toimintaa meiltä jokaiselta. Sitä, että olemme ottaneet viranomaisten ohjeet ja suositukset vakavasti.

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Kuntavaalikärkeni 2021-2025




Hämeenlinnani on aktiivinen ja välittävä


Kuntavaalikaudella 2021-2025

Aktiivinen kaupunki:

Lapsiystävällisen kaupungin tulee panostaa lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviin hyvinvointipalveluihin, koulutukseen  ja vapaa-ajantoiminnan mahdollisuuksiin

 Sivistys  ja hyvinvointi on menestyksen ja kehityksen kärjessä pysymisen edellytys

Koulut ja päiväkodit tulee saada asianmukaiseen kuntoon joko peruskorjauksen tai uudisrakentamisen kautta.

Panostetaan koronan jälkihoitotyön.

 Aktiivisessa kaupungissa talous on tasapainossa ja se kiinnostaa myös investoimaan kuntaan

Taloudellisesti vakaa kaupunki on myös vetovoimainen ja vetovoimainen kiinnostaa yrityksiä investoimaan yrityksiä kuntaan.

 Rakenteellisten uudistusten on tuotava taloudellisten säästöjen mukana myös laadukkaampia palveluja.

Aktiivisessa kaupungissa päätöksenteon valmistelu on ennakoivaa, kaupunkilaisia osallistavaa ja tulevaisuuden tarpeet sekä ympäristöä huomioonottavaa.

Vastuullinen päätöksenteko edellyttää yhteistyötä, niin eri puolueiden kuin myös päättäjien ja asukkaiden sekä päättäjien ja virkamiesten kesken.

Aktiivinen rooli omassa tehtävässä on kaikkia koskeva edellytys. Hämeenlinnassa se tarkoittaa sitä, että niin valtakunnallisissa kuin myös paikallisissa yhteistyöfoorumeissa on oltava hereillä ja tuotava Hämeenlinnan ja hämeenlinnalaisten ääni ja toiveet kuuluville.

Tärkeät foorumit, missä Hämeenlinnan pitää jatkossakin olla mukana, liittyvät niin ratalinjauksiin, More -alueen yritystoiminnan edellytysten houkuttelevuuteen, matkailuun ja tietysti Assi-sairaalahankkeen edistämiseen.

Keskustan vetovoimaa on saatava kasvuun mm.suunnitteilla olevien rakennushankkeiden etenemisellä

Hämeenlinnan myönteisen imagon ja vetovoimaisuuden ylläpitäminen sekä lisääminen on meidän kaikkien tehtävä.

Me tarvitsemme Hämeenlinnaan asukkaita. Muuttovoitto on meidän etumme.


 Välittävä kaupunki:

Välittävä kaupunki ymmärtää ja huomioi päätöstensä vaikutukset

Poliittisten päättäjien on ymmärrettävä päätöstensä vaikutukset ja siksi kyky empatiaan, toisen asemaan asettumiseen, on päättäjälle tärkeä. Näin päätöksiin tulee mukaan inhimillisyyttä.

Välittävässä kunnassa huolehditaan ikäihmisten hoivan laadusta ja saatavuudesta.

Kaikessa päätöksenteossa huomioidaan niiden ympäristövaikutukset.

Kaupunki tukee koronan jälkeisessä maailmassa oman kaupunkinsa kulttuuritoimintaa sekä liikuntaseuroja. Me kaupunkilaiset ostamme kausikortteja ja osallistumme aktiivisesti oman kaupunkimme urheilu- ja kulttuuritapahtumiin

Kaupunkilaisia kannustetaan liikkumaan huolehtimalla ulkoliikuntapaikkojen kunnosta ja kiinnostavuudesta.

 Pyöräilyn edistämiseksi on saatava pyörätiet asianmukaiseen kuntoon ja joukkoliikenteen linjat toimiviksi.




Miksi olen kuntapolitiikassa ja mitä pidän tärkeänä?


 

Politiikassa ja ihmisten johtamisessa pätevät samat ajatukset. Pitää olla sinut itsensä kanssa. Toimia eri rooleissa aidosti ja avoimesti omana itsenään ja tehdä tekoja, joiden päämäärä on hyvä. Kokonaisuus on aina otettava huomioon ja se ettei tehdä päätöksiä, joilla vahingoitetaan heikompaa. Minä yritän toimia eri rooleissani siten, että niin yksilön kuin kokonaisuuden kannalta tulee tehtyä järkeviä hyviä tekoja. Tässä työssä ei pärjää yksin vaan tarvitaan kumppaneita ja yhteistyötä. 

Demokratia on minulle tärkeä asia. Demokratiassa kansa saa äänensä kuuluville oman ehdokkaansa kautta. Olen mukana kuntapolitiikassa tästä syystä. Minulla on aikaa, osaamista, yhden kauden mittainen kokemus ja myös sydäntä siihen työhön, mitä yhteisten asioiden hoitaminen vaatii.

Hyvinvointivaltio ja demokratia antavat hyvälle elämälle tuen ja turvan. Hyvinvointivaltiossa turvataan tasa-arvoiset peruspalvelut kaikille kansalaisille. Hämeenlinnassa haluan omassa poliittisessa työssäni huomioida myös heidän äänen, jotka eivät sitä itse pysty tuottamaan. Päätöksen tekeminen ei voi olla vain vahvojen päätöksiä. 

Aktiivisessa kaupungissa päätöksenteon valmistelu on ennakoivaa, kaupunkilaisia osallistavaa ja tulevaisuuden tarpeet sekä ympäristöä huomioonottavaa.  Poliittisten päättäjien on ymmärrettävä päätöstensä vaikutukset ja siksi kyky empatiaan, toisen asemaan asettumiseen, on päättäjälle tärkeä.

Hämeenlinna on lapsiystävällinen kaupunki ja se tulee näkyä päätöksenteossa lapsiin panostuksilla. Lasten palvelut ja tilat tulee olla turvallisia ja asianmukaisia. Ryhmäkoot niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessa on oltava sellaiset, joissa jokainen lapsi tulee huomioiduksi. Lapsiystävällinen kaupunki panostaa myös lasten ja nuorten vapaa-ajanpalveluihin sekä harrastusmahdollisuuksiin.

Vakaa talous on kaupungin menestymisen mittari. Seuraavan valtuustokauden tärkeä tavoite on pitää talous tasapainoisena. Lisäksi seuraavalla valtuustokaudella tehtävänä on panostaa niihin toimiin, joilla koronakriisin jälkiä korjataan.

Haluan, että kaupungin ote kehittämiseen on aktiivinen. Haluan omalla poliittisella toiminnallani edistää Hämeenlinnan elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta työskentely-ja asuinkaupunkina. Hämeenlinnan tulee olla aktiivinen tulevaisuuteen suuntautuvissa investoinneissa ja valtakunnallisissa hankkeissa, jotka koskettavat Hämeenlinnaa. 

Edistän päätöksenteossa yrittämisen mahdollisuuksia Hämeenlinnassa ja myös monimuotoisia asumisen mahdollisuuksia. Pääradan on kuljettava jatkossakin Hämeenlinnan kautta. Elinvoimaa lisäävien hankkeiden eteneminen on tärkeää.

Hämeenlinna on vehreä ja turvallinen kaupunki, jossa arjen palvelut ovat helposti saavutettavissa. Omassa poliittisessa työssä haluan vahvistaa näitä ja edistää hankkeita, joissa lisätään kaupunkilaisten mahdollisuuksia nauttia lähiympäristön tarjoamista liikunta-ja ulkoilumahdollisuuksista. 

Hiilineutraalissa Hämeenlinnassa tehdään myös valintoja ihmisten arjessa, asumisen, kierrätyksen ja liikkumisen muodossa. Pyöräilyverkostojen rakentaminen tätä päivää vastaaviksi ja turvallisiksi reiteiksi on tarpeen. Joukkoliikenteen linjojen pitää palvella kaupunkilaisia niin, että joukkoliikenne koetaan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi liikkumisen välineenä.

Kaupunki, jossa tapahtuu, on vetovoimainen. Hämeenlinnassa tulee tukea paikallista kulttuuritoimintaa ja urheilutoimintaa. Varsinkin koronan jälkeen niin kulttuuri kuin urheilutoimittajien tarvitsee tukea niin kaupungilta kuin myös meiltä jokaiselta kaupunkilaiselta. Osallistukaamme tapahtumiin ja ostakaamme kausikortteja, niin HPK:n peleihin, teatteriin, Verkatehtaan konsertteihin, kuin myös pienempien paikallisten toimijoiden tapahtumiin. Elävyys ja aktiivisuus lähtee myös meistä kaupunkilaisista.

 

Sydämeni on vasemmalle kallellaan ja se on sykkivä, lämmin ja punainen♥️

Nro 193 ehdolla valtuustoon

" Hämeenlinnani on aktiivinen ja välittävä". 

Aktiivisessa kaupungissa päätöksenteon valmistelu on ennakoivaa, kaupunkilaisia osallistavaa ja tulevaisuuden tarpeet sekä ympäristöä huomioonottavaa. Vastuullinen päätöksenteko edellyttää yhteistyötä, niin eri puolueiden kuin myös päättäjien ja asukkaiden sekä päättäjien ja virkamiesten kesken. Aktiivinen rooli omassa tehtävässä on kaikkia koskeva edellytys. Hämeenlinnassa se tarkoittaa sitä, että niin valtakunnallisissa kuin myös paikallisissa yhteistyöfoorumeissa on oltava hereillä ja tuotava Hämeenlinnan ja hämeenlinnalaisten ääni ja toiveet kuuluville.

Tärkeät foorumit, missä Hämeenlinnan pitää jatkossakin olla mukana, liittyvät niin ratalinjauksiin, More -alueen yritystoiminnan edellytysten houkuttelevuuteen, matkailuun ja tietysti Assi-sairaalahankkeen edistämiseen. Ylipäänsä Hämeenlinnan myönteisen imagon ja vetovoimaisuuden ylläpitäminen sekä lisääminen on meidän kaikkien tehtävä. Me tarvitsemme Hämeenlinnaan asukkaita. Muuttovoitto on meidän etumme.

Kaupungin talouden tasapainosta huolehtiminen on päättäjälle tärkeä tavoite. Kuntaa ei voi ajaa kriisikunnaksi holtittomalla taloudenpidolla ja siksi virkamiesten on valmisteltava ennakoivasti ja osallistavasti päätöksiä, joilla haetaan rakenteiden uudistamista. Rakenteellisten uudistusten on tuotava taloudellisten säästöjen mukana myös laadukkaampia palveluja. 

Kuntapoliitikolle on tärkeää hahmottaa kokonaisuuksia ja hänellä tulee olla ymmärrystä kaupungin taloudesta. Realismia, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että päätökset olisivat ristiriidassa asukkaan hyvän kanssa.

Poliittisten päättäjien on ymmärrettävä päätöstensä vaikutukset ja siksi kyky empatiaan, toisen asemaan asettumiseen, on päättäjälle tärkeä. Näin päätöksiin tulee mukaan inhimillisyyttä.  Välittäminen tarkoittaa, että kaupungin päätöksenteossa osataan huomioida asukkaat. 

Koronan jäljiltä kaikki yhteiskunnan toiminnan osa-alueet, kouluista ja yrityksistä, kulttuurielämään ja liikuntaseuroihin, kaipaavat tukea ja toimenpiteitä. Lasten ja nuorten koulupudokkuus ja etäopetuksesta aiheutuneiden osaamisvajeiden paikkaamiseen sekä perheiden hyvinvointihaasteiden tukemiseen pitää satsata. Tarvitaan sekä korjaavia että ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.

Lapsiystävällinen kaupunki ymmärtää panostaa lapsiin ja nuoriin ja varmistaa samalla, että tulevaisuudessa myös meistä pidetään huolta. Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän kaikkien asia. 


torstai 13. toukokuuta 2021

Oma etu vai yhteinen hyvä?



Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Siellä näkyy samoja ilmiöitä kuin yhteiskunnassa yleensä. Kun suuri joukko ihmisiä on yhdessä, täytyy sopia yhteisistä pelisäännöistä.  Koulussa pelisäännöt koskevat tapaa, miten olemme toinen toistemme seurassa, miten noudatamme aikatauluja, miten pidämme huolta toimintaympäristöstämme ja miten ylipäänsä huomioimme toinen toisemme. Säännöt on laadittu yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi ja niiden taustalla on aina yhteinen etu. 

Yhteiskunnassa laajemmin yleistä turvallisuutta koskevat säännöt on kirjattu lakiin. Sääntöjen ja lakien noudattamista edellytetään kaikilta ja niiden noudattamatta jättämistä myös valvotaan ja noudattamatta jättämisestä seuraa rangaistuksia. Usein annetaan kuitenkin  mieluummin suosituksia kuin määräyksiä koska valvonnan organisointiin kuluisi kohtuuttomasti resursseja. On myös ajateltu ettei sivistysvaltiossa tarvita niin paljon sääntöjä ja valvontaa  kun voidaan luottaa sivistyneen ihmisen omaan ajatteluun.  Vai voidaanko?  

Kulunut pandemiavuosi on tuonut useita surullisia esimerkkejä siitä, että terveysviranomaisten vahvoista suosituksista huolimatta jotkut ovat katsoneet oikeudekseen toimia mieluummin omaan harkintaan nojautuen ja omaan napaan tuijottaen kuin huomioida tilanteen vakavuuden edellyttämä yhteinen etu. Useimmissa tapauksissa on näkynyt selkeästi myös se, ettei tunnuta edes ymmärtävän, mistä koko pandemiassa on kyse?  

Omapäinen, vastuuton toiminta, on kolahtanut myös omaan nilkkaan mutta valitettavan paljon myös ulkopuolisia on joutunut kärsimään tästä ajattelemattomasta itsekkäästä toiminnasta.  

Pandemiasuositusten pitäisi olla vuodessa jo varsin hyvin sisäistetty. On hämmentävää ettei kokonaiskuvaa pandemian leviämisen estämiseksi hahmoteta. Väsyminen rajoituksiin on  ymmärrettävää, mutta kaikkien etu edellyttää sitä, että nyt toimitaan vastuullisesti ja noudatetaan ohjeita. Näin toimien saadaan tartunnat laskemaan niin, että kesällä elämämme on vapaampaa ja voimme nauttia toinen toisemme kohtaamisesta. Ravintolat ja pienemmät tapahtumat saavat laajemmat mahdollisuudet  toimintaansa ja ylipäänsä yhteiskuntamme toimintaedellytykset pääsevät  palautumaan normaaliksi. 

Koulussa me jatkamme varmasti sääntöjen kyseenalaistamisen lähitaisteluja. Se oikeus nuorisolle sallittakoon mutta meidän aikuisten toiminta tulee olla vastuullista. Sooloilun ja rajoitusten kyseenalaistamisen aika ei ole nyt. Eikä ylipäänsä tässä asiassa. Näytetään me aikuiset mallia siitä, miksi yhteiskunnassa on hyvä noudattaa ohjeita ja miten kannamme itse vastuun omasta käytöksestä. 

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Poliittisen päätöksenteon ihanuus ja kurjuus


 Ihmismielellä on taipumus puolustaa entisiä tottumuksiaan. Yleensä ihminen ei vastusta muutosta sinänsä, mutta muutoksen mukanaan tuomat vaikutukset, niin yksilöön kuin yhteisöön pelottavat. Muutoksen pitäisikin aina olla perusteltu ja sen vaikutukset eivät saisi olla kokonaiskuvassa olemassa olevaa tilaa heikentäviä. 

Poliittisessa päätöksenteossa muutosvastarinnan perusperiaatteet tulisi ymmärtää ottaa huomioon. Jos asioiden halutaan edistyvän, on valmistelun oltava perusteellista ja vaihtoehdot huomioivaa. Tulevaisuuteen katsovassa politiikassa pitää myös uskaltaa avata keskustelua eri ryhmien välillä jo siinä vaiheessa kun asiaa vasta hahmotellaan. Erityisen tärkeää on saada tähän vuoropuheluun osallisiksi myös he, joita tulevat muutokset mahdollisesti tulevat koskemaan.  

Hämeenlinnassa olemme tälläkin valtuustokaudella nähneet useita tilanteita, joissa päätöksiä ei ole saatu tehtyä. Usein syynä on ollut viime metreillä alkanut kaupunkilaisten aktiivinen vastustus, joka on saanut meidän päättäjien ”puntit tutisemaan”.  Yksi jos toinen poliittinen ryhmä onkin päättänyt ettei asia olekaan vielä tässä vaiheessa ajankohtainen. Tällaisessa tilanteessa voi todeta, että osallisuus ja vaihtoehtojen näkyväksi tekeminen ei ole onnistunut meidän päättäjien keskuudessa eikä myöskään meidän päättäjien työ kaupunkilaisten keskuudessa.  

Huonoja päätöksiä ei pidä mennä tekemään mutta tulevalla valtuustokaudella on kuitenkin tehtävä päätöksiä, joilla saadaan Hämeenlinnan kuntataloutta tasapainotetuksi, eikä siihen riitä, että hallintoa kevennetään. Palveluverkkoa joudutaan edelleen tarkastelemaan kriittisesti ja nämä päätökset voivat joistakin tuntua huonoilta päätöksiltä mutta kun katsotaan kokonaisuutta, ne tarvitaan. Kaupungin resurssit ovat rajalliset ja kun väestörakenne muuttuu, palvelut tulee kohdentaa sinne missä on käyttäjiä. 

Päätökset pitää pystyä aina perustelemaan ja kuntapolitiikassa toimivan pitää toimia koko kaupungin edun mukaan. Kuntapäättäjä on kaikkien kaupunkilaisten palveluksessa eikä sitä asemaa sovi unohtaa missään tilanteessa.  

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Kaupungin rooli liikunnan mahdollistajana on tärkeä





Lasten ja nuorten liikkumattomuus on vakava ongelma. Tämä asia tiedostettiin jo edellisenkin hallituksen aikana ja asian korjaamiseksi käynnistettiin mittava, Liikkuva koulu –hanke. Hankkeen tavoitteena oli saada liikettä koulupäivään ja sen avulla nekin lapset ja nuoret liikkumaan, jotka eivät kokeneet liikunnan harrastamista omakseen. Liikkuvan koulun myötävaikutuksella onkin saatu lisää liikettä lasten ja nuorten päiviin.

Liikkumattomuuden lisääntyminen on huolena myös koronan aiheuttaminen rajoitusten aikana kun lasten ja nuorten harrastamista rajoitetaan. Koronan jälkeen joudumme varmasti paikkaamaan näitä jälkiä mutta siksi olisikin hyvä miettiä nyt niitä toimenpiteitä kunnassa, joilla ihmisten liikkumisen edellytyksiä voidaan lisätä ja joissa voidaan toimia myös pandemiarajoitusten aikana. Ulkoliikunnan mahdollisuudet on siis nostettava tikun nokkaan.

Useasta suusta on jo tämän kevään ainakin esitetty, että tekojää olisi todella tervetullut Hämeenlinnaan. Kun niin monet asiaa kannattaa, on hankkeen aika alkaa realisoitua. Itään vai länteen vai kenties keskelle kaupunkia? Kaupungin keskusta-alueella tekojää palvelisi keskustan alueen kouluja ja päiväkoteja. Hämeensaari voisi olla mahdollinen sijainti, varsinkin jos alueelle nyt suunnitteilla olevat hankkeet kaatuu. Lisäksi kaukaloita olisi tarpeen saada myös itään, HYK:n rakentamisen yhteydessä.

Tekojään lisäksi pitää huolehtia pitäjien sekä Aulangon ja Ahveniston ulkoilualueiden kunnosta. Useimmille alueille on rakennettu joko kaupungin toimesta tai talkoilla kuntoportaita. Tämä on hyvä asia. Myös monet nuorten V-päiväaloitteet ulkoliikuntavälineistä ja stadioneista koulujen pihojen yhteyteen ovat toteutuneet. Tämä kertookin siitä miksi on hyvä kartoittaa asukkailta ulkoliikunnan edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Kysymällä asukkailta saadaan uusiakin ideoita, joilla kannustetaan ja innostetaan ihmisiä liikkumaan.



Those Were The Days My Friend - vaikka vuodet kuluvat ja elämä muuttuu, unelmat eivät oikeastaan katoa mihinkään – ne jäävät sydämeen ja kulkevat mukanamme.

Arvoisa juhlaväki, oppilaat, oppilaiden perheet ja koko koulun henkilökunta Non scholae sed vitae discimus – emme opiskele koulua, vaan e...