Hyvät kutsuvieraat,
Tervetuloa Hämeenlinnan
Yhteiskoulun ja liikuntahallin harjannostajaisiin.
Harjannostajaisperinne
on pitkä ja sillä on tärkeä merkitys niin rakentajille, suunnittelijoille,
päättäjille kuin meille tulevan rakennuksen käyttäjille.
Hykin uudisrakennuksen valmistumisen vaiheissa on ollut monenlaista turbulenssia ja siksi tämä päivä on meille erityisen tärkeä. Vihdoinkin valoa näkyy tunnelin päässä ja koulu ja urheiluhalli valmistuu itäisen kaupungin osan lasten, nuorten ja kaikkien asukkaiden käyttöön.
Uudesta Hämeenlinnan Yhteiskoulusta on tulossa upea kokonaisuus, joka kunnioittaa niin vanhaa arkkitehtuuria mutta samalla huomioi tiloissaan monikäyttöisyyden ja tulevaisuuden oppimisen ja tiimityöntekemisen mahdollisuudet. Tilat ovat mahdollisimman joustavia ja avattavissa tarvittaessa toisiinsa, jos ryhmät haluavat työskennellä yhdessä.
Uuden rakennuksen sydämessä olevat opinportaat ja esiintymisaula mahdollistavat meille tilan, jossa lapset ja nuoret pääsevät näyttämään omaa kulttuurista osaamistaan pienempinä ja isompina kulttuurielämyksinä.
Uusi liikuntahalli taas on kauan ja hartaasti odotettu koko alueen asukkaiden liikkumisen mahdollistaja, jonka käyttö tulee olemaan varmasti erittäin aktiivista.
Hyvät kuulijat,
Hämeenlinnassa on
kärsitty useita vuosia sisäilmaongelmista. Hämeenlinnan Yhteiskoululla, sen
oppilailla ja henkilökunnalla, on pitkä historia väistötiloihin siirtymisissä
ja parakkiopiskelussa. Monet ovat myös joutuneet vaihtamaan koulua ja
työpaikkaa sisäilmahaasteiden vuoksi. Siksi tämä päivä on erityisen tärkeä.
Palveluverkon kuntoon saaminen Hämeenlinnassa edistyy ja uuden HYKin
valmistuminen on erittäin tärkeä merkkipaalu tässä historian kirjoituksessa.
Tulevaisuudessa on erittäin tärkeää huolehtia siitä, miten näistä uusista tiloista pidetään huolta. On ymmärrettävä panostaa kunnossapitoon ja siisteyteen sekä siihen, että näissä tehtävissä on riittävä henkilöstöresurssointi.
Koulu hoitaa oman osuutensa siinä, miten oppilaita ja henkilökuntaa ohjeistetaan tilojen käyttäjinä. Kasvatustehtävässä tulemme korostamaan yhdessä kotien kanssa sitä, että nämä tilat ovat meille merkitykselliset ja tärkeät ja haluamme kaikki pitää näistä hyvää huolta.
Töhrimiset ja rikkomiset eivät kuulu koulumme toimintakulttuuriin ja haluamme kaikki omalta osaltamme rakentaa viihtyisää ja siistiä opiskelu- ja työympäristöä. Koulumme tulee olemaan kengätön, kuten jo Tuomelan puolella olemme tottuneet olemaan.
Hyvät rakennusalan ammattilaiset ja kutsuvieraat,
Minulle on kunnia asia pitää tämä puhe teille ja kiittää kaikkia teitä, jotka olette edesauttaneet tämän hankkeen syntymistä ja valmistumista. Kiitos päättäjille hyvästä päätökset ja Hämeenlinnan kaupunkia hankkeen toimeenpanosta, Rakennuttaja Laptia ja arkkitehtejä haluan kiittää esteettisesti kauniista suunnitelmasta ja työn jäljestä ja lopuksi kiitän myös kaikkia muita suunnittelussa, rakentamisessa ja toteuttamisessa mukana olevia tahoja, ammattilaisia ja hankkeessa mukana olleita työntekijöitä.
Toivotan kaikille
erinomaisen mukavaa harjannostajaispäivää! Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti