perjantai 26. huhtikuuta 2024

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä



 ”Synnyin maailmaan, jossa jokaisella oli oma arvo. Jossa pidettiin toisista huolta. Eikä ketään raahattu saunan taa. Siihen maailmaan, jossa keskusteltiin, jos oli kinaa. Jossa heikommatkin otettiin mukaan. Ei taida olla paluuta. Onko pelko se, joka meille laulaa. Joka kertoo, että mölinällä voittaa. Kunhan on vain tarpeeks ilkeä.”

Laulu kertoo osuvasti siitä, miltä maailma tällä hetkellä näyttää. Vihalla ja valheella tuntuu pääsevän pidemmälle kuin välittämisellä ja musertaminen on rakentavaa arvokkaampaa. Ylipäänsä ilkeys ja negatiivisuus pistää silmään, niin sosiaalisen median kuin myös muun median ulostuloissa. Eipä olekaan ihme, että lapsemme ja nuoremme voivat huonosti! Myös meitä aikuisia ahdistaa ja siksi kiitänkin lauluntekijä muusikko Samae Koskista tästä laulusta. On tärkeää ottaa kantaa ja nostaa näitä epäkohtia esille.

Minua on jo pidemmän aikaa ahdistanut keskustelukulttuurin negatiivinen sävy, niin täällä kotimaassa kuin myös maailmalla. Elämme todellakin ihan toisenlaisessa maailmassa kuin siinä mihin itse synnyin. Negatiivinen keskustelukulttuuri on yksi kiusaamisen muoto ja jos emme reagoi ja käännä tätä vääristynyttä ja kieroutunutta suuntaa, olemme hukassa.  Meillä tikittää suuri pommi lasten ja nuorten mielenterveyden haasteissa. Lasten ja nuorten ahdistuneisuus näkyy psykiatristen palvelujen määrän valtavana kasvuna ja koulua käymättömyyden taustalla on monia syitä, eikä vähäisimpänä syynä ole yksinäisyys, ulkopuolelle jääminen ja kiusatuksi tuleminen.  

 Me voimme syyttää sosiaalista mediaa monesta asiasta mutta ratkaistaksemme edes pienen osan tästä negatiivisesta kierteestä, meidän on katsottava peiliin ja alettava kasvattaa itse itseämme. Miten me itse kohtelemme toinen toistamme? Kontrolloimmeko omia sanomisiamme vai annammeko tulla vapaasti ulos kaiken sen ilkeyden, mitä sisällämme kulloinkin on?

Mielestäni lapsemme ansaitsevat lapsuuden ja nuoruuden, jossa kunnioitetaan ihmisarvoa ja arvostetaan välittämisen kulttuuria.  Voimme olla asioista eri mieltä mutta ketään ei lytätä ja arvostella hänen mielipiteensä vuoksi. Meidän aikuisten on näytettävä myös positiivista esimerkkiä lapsillemme siitä, että tulevaisuuteen voi luottaa ja asioita voidaan ratkaista sopimalla. Toisen ihmisarvon alentamisesta, epäoikeudenmukaisuuden, vihan ja kovien arvojen maailmasta ei saa tulla normaalia koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

  ”Synnyin maailmaan, jossa jokaisella oli oma arvo. Jossa pidettiin toisista huolta. Eikä ketään raahattu saunan taa. Siihen maailmaan, j...