perjantai 12. toukokuuta 2023

Kaupunginhallituksen 1.vpj:n tervehdyspuhe Hämeenlinnan lyseon 150 v. juhlakulkueen yhteydessä


 

Arvoisat lyseolaiset

Tunnen olevani etuoikeutettu ja onnekas, saadessani kaupungin edustajana onnitella teitä juhlapäivänänne.

Kun katselin kulkueenne saapumista, rinnassani läikähti ilon läikähdys. Ajattelin. Siinä kulkee yhdessä joukko eri vuosikymmenten nuoria, joita yhdistää kuuluminen tärkeään yhteisöön. He arvostavat sitä sivistyspääomaa ja yhteyttä, mitä saavat ja ovat omana aikanaan saaneet, niin toisiltaan kuin opinahjoltaan.

Lyseolaisuus on teille, hyvä juhlayleisö, yhdistävä ja kannatteleva voima. Se on yhteisön voima, jolla te olette menestyneet ja tulette menestymään omassa tehtävässänne.   

Hämeenlinnalle, lyseo on merkinnyt aina paljon. Sillä on ollut  tärkeä rooli hämeenlinnalaisen kulttuuri-identiteetin luojana.  150 vuotta sitten se mahdollisti, ensimmäisenä pääkaupunkiseudun ulkopuolisena opinahjona, suomenkielisen sivistyksen Hämeessä ja sillä on oma roolinsa myös paikallisen aviisin, Hämeen Sanomien synnyssä. 

Hämeenlinnan lyseo on ”säteillyt” henkistä ja myös fyysistä voimaa koko kaupunkiin. Kertoohan siitä perinteikkään opinahjon entisten ja nykyisten oppilaiden aktiivisyys niin urheilun, kulttuurin kuin myös politiikan parissa.

Vuosikymmenten saatossa opiskelu Hämeenlinnan lyseossa on luonut hyvän pohjan monelle hämeenlinnalaiselle nuorelle jatko-opintoihin ja sitä kautta menestyksekkään uran luomiseen monilla eri yhteiskunnan osa-alueilla.

Perinteiden arvostus on tärkeää mutta vielä tärkeämpää on rohkeus katsoa tulevaan ja tehdä sinne suuntaavia kehittämistoimia.

Lyseo on katsonut aina eteenpäin ja ennakoiden kehittänyt toimintaansa. Lyseon erikoislinjat, yrittäjyys ja urheilu, vetävät opiskelijoita ja tuovat kouluun elinvoimaa ja antavat myös oppilaille valmiuksia menestyä näillä yhteiskunnan alueilla.

Lyseon lukion merkitys sivistyksen airueena on ollut tärkeä ja tulee olemaan tästä eteenpäin vieläkin tärkeämpi. Sivistys kun on kansakunnan menestyksen ja yhteiskuntarauhan tae.

 ”Labor improbus omnia vincit!” Lyseon motto, kertoo sen mitä me kaikki tarvitsemme täällä Hämeenlinnassa, Suomessa ja koko maailmassa. Sinnikästä asennetta työn tekemiseen, jolla saavutetaan sellainen osaamisen taso, jolla maailmassa pärjätään.

Lyseon, nykyiset ja entiset, opiskelijat.

Haluan onnitella teitä juhlapäivänänne ja toivottaa teille antoisia hetkiä toinen toistenne seurassa. Nauttikaa täysin siemauksin kaikesta tästä ilon aiheesta, mikä osaksenne tänään suodaan!

Onnea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Minun Suomeni on sivistynyt, oikeudenmukainen ja vapaa

  Vietämme huomenna Suomen 107- vuotissyntymäpäivää. Kun Suomi itsenäistyi maailma oli myllerryksessä. Valtioita hävisi ja uusia tuli, Suomi...