Vastuullinen kaupunki huomioi ilmastotavoitteet omassa toiminnassaan. Siksi onkin upeaa todeta, että Hämeenlinna on vastuullinen kaupunki ja meillä on reagoitu niin kansainvälisiin kuin kansallisiinkin sopimuksiin päästövähennyksien suhteen.
Hämeenlinnan hiilineutraaliohjelmassa on huomioitu tutkimustietoa ja pyritty laajaan alueelliseen yhteistyöhön. Ohjelman tavoitteena on kannustaa alueen yrityksiä päästövähennystoimenpiteisiin.
Hiilineutraali Hämeenlinna toimenpideohjelma tarvitsee onnistuakseen meitä jokaista. Kaupungin tehtävä on mahdollistaa osaltaan jokaisen asukkaan hiilijalan jäljen pienentyminen. Tämä on mahdollista kierrätyksen ja jätteenlajittelun helpottamisella sekä joukkoliikenneyhteyksien parantamisella ja hinnoittelun halventamisella.
Me tarvitsemme puheita ja lakkoja ilmaston puolesta mutta sitäkin enemmän me tarvitsemme tekoja. Ei ole perusteltua väittää ettei yksittäisen ihmisen tai Suomen teoilla, ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, olisi merkitystä. Kaikilla teoilla on merkitystä ja Suomi, Hämeenlinna, sinä ja minä, me kaikki voimme olla suunnannäyttäjiä omassa arjessamme tässä työssä.
Hiilineutraali Hämeenlinna 2035 on hyvin liikkeelle lähtenyt ohjelma. Siinä huomioidaan hyvin kaupungin omissa toiminnoissa tapahtuva hiilijalanjäljen pieneneminen ja valistus. Lisäksi toivon konkreettisia toimenpiteitä kaikkien kaupunkilaisten hiilijalanjäljen pienentämisen mahdollistamiseen mm. jätteiden kierrätyksen helpottamisen avulla.
Upeaa on ollut myös istuttaa metsää kaupungin myötävaikutuksella. Valtuutetuille ja kaupunkilaisille on jaettu puun taimia ja annettu näin mahdollisuus istuttaa puita ja Iittalassa, Iittalan yhtenäiskoulun oppilaat istuttivat keväällä 2019 oman metsän, jonka he nimesivät Mestarin metsäksi HPK:n Suomen mestaruuden kunniaksi. Metsä sijaitsee myös Mestarintiellä, josta nimi sai myös toisen perustelunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti