Kiusaaminen herättää tunteita ja syytä onkin, sillä toisen alistaminen, uhkaaminen ja ahdistaminen, niin henkisesti kuin fyysisesti, on väärin. Kiusaamista tapahtuu kaikkialla; työssä, kotona, koulussa ja harrastuksissa. Koulukiusaaminen on se, mistä eniten puhutaan. Koulun henkilökunnan ei katsota tekevän tarpeeksi estääkseen tällaista ilmiötä tapahtumasta tai toistumasta.
Koulu tekee kyllä kaikkensa estääkseen kiusaamisen ja sen toistumisen. Sen keinot vaan ovat välillä riittämättömät tilanteissa, missä kiusaamista tapahtuu myös kouluajan ulkopuolella. Lisähaastetta tilanteeseen tulee myös silloin, kun koulun ja kotien näkemykset tilanteesta eroavat toisistaan. Olipa tilanne millainen tahansa se täytyy aina selvittää. Pitkään jatkuneet kiusaamistilanteet, joita ei ole saatu koulun keinoin ratkaistua, päätyvät lopulta poliisin selvitettäväksi. Miten tällaiseen tilanteeseen on ajauduttu?
Tilanne näyttää huolestuttavalta ja onkin sitä. Mitä yhteiskunnassamme on tapahtunut ja tapahtumassa ettei enää normaalit kasvatukselliset keinot riitä lopettamaan lasten ja nuorten vääränlaista toimintaa? Mistä hällävälismi -asenne auktoriteetteja ja yhteiskuntarauhaa ylläpitäviä sääntöjä vastaan on syntynyt?
Eräänä syynä tilanteeseen on yleinen arvomaailman murros. Ihmisiltä on kadonnut ymmärrys siitä, millä on merkitystä? Miten voimme käyttäytyä missäkin tilanteessa? Mikä on yksityistä ja mikä julkista? Millaista kieltä voimme käyttää?
Osaltaan eräs syy tähän on se, millainen malli meille välittyy mediasta. Kiroilu ja toiselle loukkaavan asian sanominen julkisesti, televisiossa tai netissä, tuntuu olevan ok. Tietenkään tämä ei ole ok. Ja tällaiseen meillä jokaisella on vastuu puuttua.
Kun elämä ja kommunikointi ovat paljolti siirtyneet sosiaaliseen mediaan, on myös kiusaaminen siirtynyt sinne. Mollaaminen ja loukkaaminen ovat henkistä väkivaltaa ja usein voidaan puhua samassa yhteydessä jopa vihapuheesta.
Vihapuheella pyritään lisäämään suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa. Se voi liittyä ihonväriin, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen ja se loukkaa syvästi toisen ihmisarvoa. Vihapuhe lietsoo ja saattaa mahdollisesti johtaa muuhunkin syrjivään toimintaan ja kaventaa helposti muiden ihmisten sananvapautta.
Toisaalta sananvapautta ei ole se, että voi sanoa tilanteessa kuin tilanteessa juuri mitä haluaa eikä sananvapaudella ei voi koskaan perustella omaa törkeää käyttäytymistään. On äärimäisen tärkeää kiinnittää huomiota omaan viestintään ja siihen mitä sanomme toisista ihmisistä. Kriittisenkin palautteen voi sanoa rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti. Monta kertaa rakentava kritiikki toimiikin paremmin.
Koululla on sivistys- ja kasvatustehtävä, siksi koulun tulee reagoida yhteiskunnassa havaitsemiinsa ilmiöihin. Varsinkin sellaisiin, joilla on merkitystä yhteiskuntarauhan ja tulevaisuuden kanssa. Kouluissa on kiinnitetty huomiota paljon lasten ja nuorten mediakäyttäytymiseen ja siihen myös vihapuhevalistuskin liittyy. Jokaisen yksilön on tiedostettava mitä kirjoittamistaan teksteistä tai sanomistaan sanoista seuraa. Harkinta on valttia monessa tilanteessa koska huolimattomasti kommentoidut kirjoitukset ja sanat saattavat tulla eteen joskus myöhemmin aivan toisenlaisessa elämäntilanteessa.
Koulu ja koti kasvattavat yhdessä lapsia ja nuoria maailmaan. Vihapuheen tilalle voi asettaa tavoitteeksi kivapuheen, jolla pyritään huomaamaan hyvä toisessa ja kannustamaan toista onnistumaan. Jokainen ihminen on arvokas omana itsenään. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia eikä kenenkään pidä pelätä siksi, että haluaa olla oma itsensä. Kiusaamista ei saa hyväksyä missään olosuhteissa eikä missään muodossa.
Vanha sanonta ”mitä isot edellä sitä pienet perässä” on hyvä olla muistissa meillä jokaisella. Me aikuiset toimimme mallina lapsille ja nuorille. Meidän tehtävä on osoittaa millainen toiminta on reilua. Myönteisellä ja hyväksyvällä asenteella omaan itseensä ja muihin,maailmasta tulee huomattavasti miellyttävämpi paikka meille kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti