Tuhoaako teknologia oppimisen?

 

Suomalaisessa peruskoulussa opetus on ammattitaitoisten pedagogien käsissä ja oppiminen hyvää vaikka uutisotsikoiden perusteilla voisi muuta päätellä.  On totta, että PISA-tuloksissa Suomi on menettänyt ykköspaikkojaan mutta edelleen olemme osaamisessa korkealla näissä tilastoissa.  Kouluissa opitaan nykyisin paljon sellaisia asioita, mitä kolmekymmentä vuotta sitten ei edes osattu kuvitellakaan. Ei ainakaan lasten, nuorten ja tavallisten ihmisten osaamisessa.

Maailma muuttuu ja niin muuttuu myös osaamistarpeet. Koulun tehtävä on huomioida tämä omassa toiminnassaan. Nykykoulussa huomio on tietojen oppimisen lisäksi taitojen oppimisessa ja opitun soveltamisessa. Ulkoa oppimisen vaadetta ei enää ole samassa määrin kuin aikaisemmin kun melkein jokaisen taskussa kulkee väline, jolla tiedon voi tarkastaa tai löytää välittömästi sitä tarvitessaan. Ulkoa kannattaa joitain asioita edelleen kuitenkin oppia. Eihän laitteelta voi etsiä tietoa jos ei ymmärrä mitä tietoa etsii ja mihin yhteyksiin asia liittyy.

Hämeenlinna on kulkenut edelläkävijänä oppimisen digitalisoinnissa. Laitteita ja koulutuksia on järjestetty viimeisen 15 vuoden aikana systemaattisesti. Siksi onnistuimmekin Pandemia-aikana etäopetusjärjestelyiden käynnistämisessä ja toteutuksessa todella hyvin. Suurimmalla osalla oppilaista oli jo oma laite ja kaikille muillekin löytyi koululta nopeasti lainattava laite kotiin. Oppilailla ja opettajilla oli myös valmius työskentelyyn etäyhteyksin.

Digitaaliset välineet eivät kuitenkaan saa olla itseisarvo vaan ne on ymmärrettävä yhtenä osana oppimista. On sääli, ettei kaikkeen mahdolliseen ole varaa ja että sähköinen oppimateriaali on vienyt tilaa oppikirjoilta. Itse näkisin hyvänä mallina sen, että kouluissa olisi ainakin lainattavia kirjoja käsikirjatyyppisesti käytettäväksi. Kaikki oppilaat ja opiskelijat eivät kaipaa kirjaa mutta joillekin ne tulisivat tarpeeseen sellaisissa aineissa, missä tekstiä on paljon. Itsekin luen pitempiä tekstejä mieluummin kirjasta kuin laitteelta vaikka laitetta ahkerasti käytänkin, niin uutisten lukemiseen kuin myös some-keskustelun seuraamiseen.

Kehitys on nopeaa ja koko ajan tulee uusia mahdollisuuksia. Tällä hetkellä kovasti keskusteluttaa tekoäly ja sen mahdollisuudet. Keskustelin tällä viikolla opiskelijan kanssa, joka kertoi hyödyntävänsä tekoälyä esseensä kirjoittamiseen. Hän piti tilannetta ihan normaalina oman työnsä helpottajana. Tekoäly tuottaa tekstin ja hän suodattaa tekstin plagioinnin tunnistusohjelmalla. Kun olin huolissani hän oppimisestaan, hän totesi toimineensa fiksusti säästäessään energiaa ja aikaa sellaisen oppimiseen, mikä häntä oikeasti kiinnostaa.

Liitutauluaikaan ei ole paluuta. Teknologia ei tuhoa oppimista mutta se toki muuttaa sitä mitä tarvitsee oppia. Teknologisten taitojen lisäksi tarvitaan yhä enemmän mielen hyvinvoinnin taitoja ja ymmärrystä luotettavasta tiedosta. Tietoa kun on tarjolla kaikkialla.

Teknologiaa on opittava hyödyntämään ja sen kanssa on opittava myös käyttäytymään. Tarvitseeko sitä kännykkää ihan joka tilanteessa tuijottaa? Me aikuiset näytämme esimerkkiä mitä on olla digi-ihminen? Siinä sitä on oppimisen ja itsearvioinnin haastetta mutta tehtävä ei ole mahdoton.

Kirjoitus on julkaistu Kaupunkiuutisissa helmikuussa 2023