perjantai 5. joulukuuta 2025

Kansalaisten rohkeus, vastuullisuus ja kyky yhteistyöhön määrittävät tulevaisuuden Suomen suunnan

 



 

Suomi viettää syntymäpäiväänsä joulukuun kuudentena päivänä. Päivän juhlallisuudet alkavat kaikkialla Suomessa aamulla erilaisilla tilaisuuksilla; lipun nostolla, kunniakäynneillä sankarihaudoilla, juhlajumalapalveluksilla, puolustusvoimien paraatilla ja huipentuu illalla Presidentin linnan juhlavastaanottoon. Tämä perinne on ollut käytössä vuodesta 1919 lähtien. Koko Suomi seuraa Linnan juhlien kättelyä ja itse juhlaa televisioidussa suorassa lähetyksessä.

 

Kutsu Linnan juhliin on suuri kunnia ja joka vuosi juhlissa on myös ensi kertaa kutsuttuja ihan tavallisia suomalaisia. Tänä vuonna teemana on sivistys ja juhlavieraissa on paljon oppilaitosten henkilökuntaa.

 

Tänään me juhlimme omassa koulussamme  Suomen itsenäisyyttä. Mitä itsenäisyys oikein tarkoittaa? Itselle ensimmäisenä tulee mieleen vapaus. Vapaus päättää omista asioistaan. Suomi ei ole ollut aina itsenäinen vaan joku toinen valtio

Venäjä tai Ruotsi ovat päättäneet meidän suomalaistenkin asioista. Kun saimme itsenäisyyden 1917 eli 108 vuotta sitten, halusimme todella saada itsellemme oikeiden vapaasti ratkaista omat asiamme ja olemme osanneet arvostaa tätä siitä asti.

 

Suomi on tänään vapaa maa. Vapaus tarkoittaa, että me saamme oppia, ajatella ja kasvaa omana itsenämme. Saamme unelmoida suuria unelmia ja valita oman polkumme. Tämä on lahja, jonka monet sukupolvet ennen meitä ovat meille mahdollistaneet.

 

Toinen suuri lahja on rauha. Suomessa voimme elää ilman pelkoa, käydä koulua turvallisessa ympäristössä ja suunnitella huomista luottavaisin mielin. Rauha ei ole itsestäänselvyys, ja siksi meidän tulee vaalia sitä joka päivä – teoilla, jotka rakentavat hyvää. Rauha ja vapaus säilyvät vain, jos osaamme toimia yhdessä ja tämä onkin kolmas tärkeä itsenäisyyttä vahvistava arvo. Yhteistyö on sitä, että kuuntelemme toisiamme, autamme, emme jätä ketään yksin ja muistamme, että jokainen meistä on tärkeä osa tätä yhteisöä. Kun toimimme yhdessä, olemme vahvempia kuin kukaan meistä yksin.

 

Vapauteen ja itsenäisyyteen liittyy aina myös vastuu.  Meillä jokaisella – lapsella, nuorella ja aikuisella – on oma osuutensa siinä, millainen Suomi on huomenna. Vastuu näkyy pieninä tekoina: ystävällisyytenä, rehellisyytenä, ympäristöstä huolehtimisena ja haluna tehdä oikein, vaikka se olisi välillä vaikeaa.

 

Kun katsomme ympärillemme, näemme Suomen; kauniin ja puhtaan luonnon, kehittyvän ja sivistyneen yhteiskunnan ja monessa asiassa edelläkävijänä toimineen valtion. Tästä maineesta ja roolimallista meidän on pidettävä kiinni tulevaisuudessakin  ja se edellyttää sitä, että teemme itsenäisyyden perustana olevien arvojen mukaista työtä. Olemme rohkeita, vastuullisia ja yhteistyöhön pyrkiviä kansalaisia. Ne määrittävät pitkälle millaisena tämä maa pysyy ja millaiseksi se kasvaa.

 

Näin itsenäisyyspäivän aattona me haluamme kiittää heitä, jotka rakensivat tämän maan. Ja me haluamme ja lupaamme jatkaa heidän työtään: vaalia vapautta, suojella rauhaa, tehdä yhteistyötä ja kantaa vastuuta.

 

Onnea Suomi 108 vuotta ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!



Puhe Hämeenlinnan Yhteiskoulun itsenäisyysjuhlassa 5.12.2025

Kansalaisten rohkeus, vastuullisuus ja kyky yhteistyöhön määrittävät tulevaisuuden Suomen suunnan

    Suomi viettää syntymäpäiväänsä joulukuun kuudentena päivänä. Päivän juhlallisuudet alkavat kaikkialla Suomessa aamulla erilaisilla t...