perjantai 8. syyskuuta 2023

Hämeenlinna, arvostavan ja toista kunnioittavan keskustelukulttuurin kehdoksi?

 


Hämeenlinna toimii syyskuussa Hyvin sanottu -festivaalien päänäyttämönä. Hämeenlinnalle tämä on mahtava mahdollisuus profiloitua kaupungiksi, jossa arvostetaan hyvää, asiallista ja toista kunnioittavaa keskustelukulttuuria. 


Tämä on jo toinen syksy kun tapahtuma järjestetään Verkatehtaalla ja itselläni odotukset tapahtuman suhteen ovat korkealla. Kahden päivän aikana meillä kaikilla on mahdollisuus päästä seuraamaan eri aiheisiin liittyviä Erätauko-keskusteluja. Erätauko-menetelmässä tärkeää on antaa tilaa erilaisille näkökulmille ja pysähtyä kuulemaan mitä toisella on sanottavana.

 

Me tarvitsemme tällaisia keskustelufoorumeita. Me tarvitsemme tietoisuutta siitä, miten puhumme tai miten kirjoitamme toisistamme kunnioittavammin. Omaa mielipidettä ei tarvitse muuttaa mutta voi yrittää ymmärtää toista, joka ajattelee asioista eri tavalla. Ja aina voi kehittyä myös itse keskustelijana. Tietoisuus auttaa huomaamaan omat erehdykset ja virheet, joista on hyvä ottaa opiksi.

 

Maailma ei ole niin yksinkertainen, että olisimme kaikista asioista aina samaa mieltä. Eri mielipiteet kumpuavat erilaisista arvostuksista ja usein on hyvä hahmottaa kokonaisuus. Päätöksenteossa tämä on tärkeää, sillä päättäjien on hahmotettava päätösten vaikutukset. Jos asiaa katsotaan vain yhdestä näkökulmasta voi päätöksen seuraukset olla jollekin osapuolelle kohtuuttomat. Kompromissi on usein tästä syystä hyvä. 

 

Suomalainen hyvinvointivaltio on rakentunut nimenomaan tälle pohjalle. Monipuoluejärjestelmässä mikään puolue ei ole päässyt yksin muodostamaan hallitusohjelmaa vaan on pyritty tasapuolisesti huomioimaan eri tilanteissa olevat kansalaiset. Jokainen on joutunut tinkimään jostain ja vastavuoroisesti saanut edistettyä itselleen tärkeää asiaa. Näin on ollut ja näin toivon mukaan on myös tulevaisuudessa. Se on demokratian kannalta tärkeää.

 

Kompromissi sopii moneen tilanteeseen kuten myös toisen mielipiteen kunnioitus, mutta on asioita, joita ei pidä hyväksyä. Rasismi kuuluu tähän joukkoon. 


Vapaa, länsimainen demokratia on perustunut arvomaailmaan, jossa ihmisarvo on jakamaton. Tällä hetkellä me näemme Suomessa, Euroopassa ja maailmassa paljon esimerkkejä siitä, millaiseen yhteiskuntaan ajaudumme jos luovumme näiden arvojen puolustamisesta. 

 

Asuin 90-luvun alussa Joensuussa ja aloitin työurani samoihin aikoihin. Kouluissa näki paljon vihreätakkisia nuoria. Meistä moni, myös itse, ajattelin sen olevan muoti-ilmiö mutta pilottitakin alta paljastuikin paljon enemmän. Takki symboloi kuulumista jengiin, ryhmään, jonka tavoitteet olivat rasistisia ja esikuvat löytyivät Natsi-Saksasta.  Joensuuhun oli syntynyt huomaamatta rasistinen skinhead-liike, joka häiriköi kaupungissa aiheuttaen kaupungille moniksi vuosiksi pysyvän mainehaitan. Tämä kaikki oli mahdollista koska suurin osa meistä, tavallisista kaupunkilaisista, ei nähnyt eikä ymmärtänyt ajoissa, mistä oli kysymys? 

 

Nyt kun seuraan valtakunnan politiikkaa ja mediassa käytävää keskustelua, olen harmissani siitä, että vasta nyt mediassa suhtaudutaan rasismiin sen vaatimalla vakavuudella. Rasismista pitää puhua ja kirjoittaa ja sitä ei pidä ”valkopestä” hyväksyttäväksi missään tilanteessa. Siihen on oltava nollatoleranssi jokaisella vastuullisessa asemassa olevalla ihmisellä. 


Kirjoitus Kaupunkiuutisten Paikallista porinaa -kolumniin 19.7.2023



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Minun Suomeni on sivistynyt, oikeudenmukainen ja vapaa

  Vietämme huomenna Suomen 107- vuotissyntymäpäivää. Kun Suomi itsenäistyi maailma oli myllerryksessä. Valtioita hävisi ja uusia tuli, Suomi...